Värikäs yrttitarha

- pirteä rivaripiha -

Persoonallinen pikkupiha

Pieni rivitalon piha oli jäänyt taloyhtiön salaojaremontin jäljiltä myllätyksi eikä asukas kokenut viihtyvänsä pelkistettyjen valkoisten aitojen sisällä. Pihalle kaivattiin väriä ja persoonallisuutta runsaalla kädellä! Asukas toivoi myös voivansa kasvattaa yrttejä ja muutamia hyötykasveja, mutta koki pihan kasvualustan olevan huonoa ja kasvatuksen haasteellista.

Kekseliäillä ratkaisuilla pienen tilan neliöt saatiin hyödynnettyä tehokkaasti. Kasvit nostettiin seinille ja upotettiin terassilautojen väleihin.

Koska tilaa oli käytössä rajallisesti eikä pihaan ollut mahdollista päästä koneilla, päädyttiin koko piha toteuttamaan terassipintaisena. Korotetut istutusalueet toimivat tilanjakajina antaen syvemmän kasvutilan mm. muutamille pikkupuille. Yrtit ja salaatit sujahtivat puolestaan terassilautojen väleihin upotettuihin viljelylaareihin. Valkoisten aitojen hallitsemaa jyrkkyyttä rikottiin pystyrimoituksilla ja aitaan kiinnitetyillä kesäkukkaistutuksilla. Näin pihan tunnelma saatiin avarammaksi ja pihan jokainen neliö käyttöön.

  • Tyyli: Värikäs, persoonallinen, DIY-henkinen.
  • Hoitoaste 3: Helppohoitoinen, hallittava.
  • Yksityiskohdat: Pienen tilan toimiva tilajaottelu.
  • Suunnittelupaketti: Oma Piha