TALOYHTIÖPALVELUT

AMMATTILAINEN APUNASI SUUNNITTELUSSA JA HOIDOSSA

Oikeanlaisella pihasuunnittelulla ja ylläpidolla piha-alueista saadaan vehreitä, viihtyisiä ja turvallisia. Piharemonttiin on hyvä ryhtyä viimeistään silloin, kun piha ei enää vastaa toiminnallisuuksiltaan asukkaiden tarpeita. Usein pihapäivitykseen avautuu oiva mahdollisuus myös taloyhtiössä tehtävien muiden remonttien yhteydessä, jolloin piha-alueita myllätään muutoinkin auki. Toimivat ja kauniit piha-alueet parantavat kiinteistön ja koko alueen ilmettä sekä etenkin pihan käyttäjien viihtyisyyttä ja pihan käyttöastetta. Taloyhtiön piha-aluekin voi olla viihtyisä ja persoonallinen! Pihasuunnitelmia voidaan laatia myös osasuunnitelmina, esimerkiksi eri toiminnallisuuksia luomalla. Miltä kuulostaisi yhteinen hyötypuutarha, kesäkeittiö, sporttiparkki tai vaikka ulkosauna viherterasseineen?

TARPEIDESI MUKAAN RÄÄTÄLÖITÄVIÄ PALVELUKOKONAISUUKSIA:

PIHA- JA
VIHERSUUNNITTELU

Kaipaako leikkikenttä päivitystä? Tai onko piha- alueen jätteenkeräykselle kunnollinen alue, toiveissa mahdollisesti komposti? Onko pihan kulkureitit toimivat ja turvalliset? Piha-alueen kunnostussuunnitelma tulee ajankohtaiseksi yleensä taloyhtiössä tehtävien muiden isompien remonttien yhteydessä, mutta piha-alueiden päivittäminen paremmin asukkaiden tarpeita vastaavaksi on järkevä sijoitus milloin tahansa. Valmiin pihasuunnitelman myötä pihaa voidaan myös toteuttaa osissa. Pihasuunnitelma on oiva apu pihan rakentamisen, työjärjestyksen ja budjetoinnin laatimisessa.

VIHERPALVELU JA HOITOSOPIMUKSET

Hyvin hoidetut viheralueet takaavat miellyttävät puitteet asukkaille ja helpottavat merkittävästi viheralueiden ylläpitoa sekä tätä kautta hoitokustannuksia. Kauttamme voit tilata ammattitaitoisen puutarhurin suorittamaan yksittäisiä hoitotöitä, kuten esimerkiksi pihan kasvillisuuden istutustöitä, kevät-, kesä-, syyshoitotöitä, pensasalueiden tai puiden hoitoleikkauksia, kesäkukkaistutuksia, nurmen kunnostusta ja lannoituksia. Puutarhuripalvelumme kautta on mahdollista solmia myös hoitosopimus, jolloin piha-alueenne vihertyöt suorittaa oma yksityinen puutarhurinne huolella ja ammattitaidolla.

TALKOOKONSULTOINTI TUKENASI

Pihakierros viheralan ammattilaisen kanssa auttaa pihatalkoiden suunnittelua ja onnistunutta toteutusta. Ennen pihatalkoisiin ryhtymistä kannattaakin tehdä pihakierros viheralan ammattilaisen kanssa. Pihakierroksella saatte ammattitaitoiselta puutarhurilta vinkkejä ja neuvoja talkoissa tehtäviin viherhoitotöihin ja opastusta kasvillisuuden oikeaoppiseen hoitoon. Talkoihin voi tilata myös viheralan ammattilaisen talkoiden vetäjäksi. Talkoopäällikkö hoitaa talkoihin osallistujien neuvonnan, opastuksen ja työnjohdon. Näin talkoot sujuvat joutuisasti ja kaikki työt tulee tehtyä oikeaoppisesti.

HENKILÖKOHTAISTA OPASTUSTA

Pihaneuvonta palvelee sinua silloin, kun kaipaat viheralan ammattilaisen näkemystä pihasi kunnostamiseen, ideoita uudistamiseen tai apua pienempien pihapulmien ratkaisemiseen. Pihaneuvontakäynnillä kartoitamme myös tarpeesi pihasuunnittelulle ja laadimme käynnin aikana kerättyjen tietojen pohjalta sinulle yksilöllisen pihasuunnittelutarjouksen. Suoritamme tilauksesta myös kattavan piha-alueiden kasvien inventoinnin, jonka pohjalta laadimme teille yksilöllisen hoitosuunnitelman helpottamaan talkootöissä onnistumista ja piha-alueen hoitotoimenpiteiden suunnittelua sekä budjetointia.


Raikas skandinaavinen ilme

modernin kodikas tunnelma