Suvi Tuokko-Harmoinen

Maisemasuunnittelija, hortonomi

Scroll down to Discover

Suunnittelua suurella sydämellä

Minulle jokainen piha-alue on yksilöllinen ja uniikki kokonaisuus, jonka suunnitteluun suhtaudun suurella intohimolla.

01.

Mielestäni onnistunut ulkotila heijastaa käyttäjiensä omaa persoonallista elämäntapaa ja vastaa toiminnallisuuksiltaan sille asetettuihin käyttötarpeisiin. Onnistunut pihasuunnitelma sitoo ulkotilat luonnolliseksi osaksi ympäristöä pehmentäen ulko- ja sisätilojen välisiä rajoja. Puutarhan uniikit yksityiskohdat, selkeä skandinaavinen muotokieli ja idearikas materiaalien, värien ja kasvillisuuden yhdistäminen aikaansaavat ulkotilan, joka on samanaikaisesti yksinkertaisen eleetön, mutta silti täynnä luonnetta. Kaikkia suunnitelmiani yhdistää pohjoismainen estetiikka ja raikas tapa jäsennellä ulkotilat toimiviksi osiksi kotia.

Julkaisut / Media

Kun se liittyy puutarhaan, olen innolla mukana projektissa.

02.

Puutarha ja luonto ovat sekä elämäntapani että innoittajani. Olen työssäni yhdistänyt viheralan osaamiseni sisällöntuotantoon ja työstän alan puutarhalehtiin pihasuunnittelu ja puutarha-aiheisia juttukokonaisuuksia. Suunnittelemiani pihakokonaisuuksia on julkaistu myös kansainvälisissä puutarhalehdissä ja -kirjoissa. Toimin mielelläni myös asiantuntijan roolissa niin puutarha-artikkeleissa, messuilla ja tapahtumissa kuin tv:n ja radionkin puolella. Kauttani saat myös kohdeyleisön ja tilaajan toiveiden mukaan yksilöidyt luennot niin messu- kuin yritystapahtumiinkin.

Garden Design Studio Green Idea

Finland | The Netherlands
studio@greenidea.fi

- Kun etsit yksilöllisiä suunnitteluratkaisuja pihallesi. -

Suvi Tuokko-Harmoinen

Maisemasuunnittelija, hortonomi
suvi.tuokko-harmoinen@greenidea.fi

Social

The Leafy Lounge -podcast

The Leafy Lounge avaa oven pihasuunnittelun ja ulkotilojen kauneuden saloihin. Tämä podcast tarjoaa ajankohtaista tietoa ja inspiroivia ideoita, joiden avulla voit saada enemmän iloa omasta ulkotilastasi.

Jaksot kuunneltavissa myös Spotify:n ja iTunesin kautta.