OLESKELUTILOIHIN LISÄÄ NELIÖITÄ

Vastaremontoidun rintamamiestalon piha oli umpeenkasvanut viidakko, jonka hahmottaminen tuotti vaikeuksia. Asukkaat toivoivat puutarhasta viihtyisää koko perheen ulko-olohuonetta sekä selkeyttä kasvialueisiin, jotta niiden hoito olisi helpompaa.

11.

Tontilla oli alunperin asunut innokas puutarhatutkija, jonka intohimo näkyi pihalla laajoina istutusalueina ja useina puuistutuksina. Useiden vuosien hoitamattomuus oli valitettavasti saanut ennemmin niin upean puutarhan villiintymään huonovointiseksi pöheiköksi.

Ennen kuin suunnittelussa päästiin etenemään oli tonttia raivattava ja vanhan kasvuston kuntoa tarkistettava. Kaikki hyväkuntoiset puut ja istutukset pyrittiin säästämään. Kun tontin raivaustyöt oli tehty piha avautui suunnittelulle, jossa takapihalle lähdettiin hahmottelemaan reilua oleskelualuetta talon vanhan terassialueen yhteyteen.

Reilun kokoinen terassialue sai suojakseen sekä avonaisen pergolarakenteen, että täysin säältä suojatun kesähuoneen, johon vedettiin myös sähköt. Terassialue ei neliöistään huolimatta tunnu tanssilavalta vaan yksityisyyttä ja kotoisuutta saatiin toimivalla tilajaottelulla. Terassia porrastettiin ja istutusalueita jaoteltiin terassin sisään. Tontin alkuperäinen puutarhahenki pystyttiin säilyttämään, mutta sen hoidettavuus helpottui.

  • Kohde

    Omakotitalopiha 1B-vyöhykkeellä

  • Suunnittelualueen koko

    n.750m2

  • Erityistä

    Rintamamiestalon piha. Selkeät rajaukset. Piharakenteet. Helppohoitoiset istutusalueet.

  • Suunnittelija

    Suvi Tuokko-Harmoinen, 2019